75: Energiapommi

Heips kaikille!

Kaikki kuvat: (c) Veera Kivi

Lauantaina pääsin avaamaan uudelleen blogini tekstillä: "Kuntoutuksen ensimmäinen päivä", jossa

kerroin hyvin onnistuneista treeneistä.

Noh, maanantaina liikuttiin hieman eri merkeissä...
Sain spontaanina vetona entisen ratsastuksen kuvaajani, sekä parhaan ystäväni, Veeran valokuvaamaan mun ja Piteriksen treenejä. Se ei ollut ihan onnistuneimmasta päästä.

Aiemmin olisin kiljunut, hyppinyt tasajalkaa ja halaillut hevostani, jos se olisi kulkenut parisen askelta kaula kaarella. Onneksi olen ymmärtänyt viimesen puolentoista vuoden aikana, mikä on oikeasti tärkeää.

Minulle tällä hetkellä tärkeintä minun ja Piteriksen työskentelyssä on, että:
- molemmat nauttivat yhteistyöstä

- yhteistyö olisi sujuvaa ja rauhallista

- hevoselta pyydän tasaisuutta, kuuliaisuutta ja rentoutta

- kaikki tehdään rauhassa ilman kiirettä, jotta lopputulos

olisi mahdollisen hyvä.

Vaikka olenkin kehittynyt paljon mieleltäni ratsastuksen ja työskentelymme suhteen, en saanut sitä näytettyä kameralle, enkä Veeralle maanantaina.

Säikkyi olemattomia

Sain automaattisesti jonkin sortin ihmeellisen painostuksen tunteen, että nyt äkkiä heppa pitää olla
paketissa ja kaiken pitää olla täydellistä. Varmaan jostain menneistä tuli tälläinen reaktio, vaikka olin ihan rento alkuun.

Mutta ei, ei, ei Venla. Ei se mene noin. Ei koskaan, eikä varsinkaan pitkän tauon jälkeen.

Hepalla oli jo valmiiksi aivan liikaa energiaa, joten asiaa ei todellakaan edistänyt se, että selässä on joku jolla ei ole aavistustakaan mitä on tekemässä.

Selkä kyyryssä, kädet vähän minne sattuu, pohkeet irti hevosesta, ja polvet kiinni satulassa.
Siinä oli vasta osa ongelmista. Niin tästäkö piti tulla hyvä lopputulos? 

Alku oli pelkkää säätöä ja hakemista ratsastajan osalta. Hevonen oli kyllä mukavan herkkä ja kiltillä tuulella. Sen tunsin heti.

Mutta melkein suorilta tein, kun aloin ottamaan kevyitä ravia, ja heppa älysi kuinka pihalla ja stressaantunut olin, se otti tilanteen hyödyksensä ja pääsi niskani päälle. Eli otti aseman johtajana. Eihän se näin toimi...

Siitä vasta olikin vaikea jatkaa.

Hevonen vetää ratsastajaa ympäri kenttää ihan kuusi nolla. 

Tiesin heti (kun olen kuitenkin Piteriksen jo näin pitkään tuntenut), että tästä ei kannata rupea vääntämään enempää mitään.. Mun sen hetkisellä paineen tasolla, ei olisi tullut kuin huonompaa jälkeä.

Tehtiin tähän tilanteeseen hyvä ratkaisu:

Yli puolen tunnin kentällä pyörimisen jälkeen hyppäsin alas, otin satulan ja hevosen ohjat pois ja päästettiin se jaloittelemaan. 

Piteris päättikin pitää vähän extra-kivaa!

Aika leim pukki Pite...

Piteris juoksi itsensä sitten ihan huolella hikiseksi.
Ei muutaku talliin kuivattelemaan ja harjattavaksi.

Tää on niin raivostuttava tapa

Oon tosiaan tänään kipeänä, ja siksi mulla oli aikaa kirjottaa tää, mutta teksti on kyllä kans sen mukasta millainen olo mulla on...
Joten, nähään ens tekstissä!

♥: Venla ja Piteris