__________________________________________________________________
Nimi: Piteris
Lempinimi: Pite
Syntynyt: 2000 (arvio)
Rotu: Pv/Täysiverinen
Sukupuoli: Ruuna
Koulutustaso: HeC, Oma projekti
Esteillä: Mun kanssa 95cm
Luonne:
Piteris on todella mukava ja oikeastaan ihmisriippuvainen kaveri. Se seuraa sitä joka kulkee sen vieressä, varsinkin jos on ratsastaja selässä. Piteris ei anna helpolla luottamusta, siitä huolimattaaan että on peruskiltti. Se vaatii ihmiseltä taitoa ja rauhallisuutta. Joskus nämä pääsevät minultakin unohtumaan, mutta Pite kyllä muistuttaa. Piteris on ollut oikeanlainen esimerkki, miten hevosen kanssa ollaan oikein. Olen opppinut Piteltä hyvin paljon!
Piteris on todella, todella herkkä hevonen. Fyysisesti, ja muutenkin luonteelta hieman epäröivä ja varuillaan oleva moneen asiaan, rodulle ominaista (täysiverinen 40%)
Kun Piteris tuli meille, osasi se siirtyä pohkeesta eteen ja sivuille. Pysähdyksetkin olivat työn alla, ja vieläkin on ulko-ohjan kautta kaikki siirtymiset.
Pite kehittyy ihan hyvää vauhtia eteenpäin, samalla tietenkin minäkin opettelen!
Kyllä tähän aikaan on mahtunut niitä epäonnistumisia, sekä paljon onnistumisia(:
Ratsastushan on sellainen harrastus, että tuntuu kuin olisi vuoristoradassa... Ylämäkeä, alamäkeä.
Meillä on ollut mahtavaa aikaa yhdessä!
Piteriksen askellajit:
Käynti, Piten käynti on myös hieman rauhatonta, nyt käyntiä on saatu rauhoittumaan, mutta siltikin on usein niitä päiviä, kun käynti on todella kärsimätöntä.
Ravi, Piten takajalkoja saa aina aktivoida jonkun verran. Usein kestää hieman aikaa ennen, kuin askel pituus venyy ja tahti paranee.
Ryhti on mitä ihanin. |
Laukka on muutenkin vielä kesken koulutuksen kannalta. Paljon on tekemistä...
Talvi 2014 |
Kevät 2014 |
Syksy 2014 |
Piteris esteillä:
Toistaiseksi vain minä olen mennyt Pitellä esteillä, että saisin sille koulutettua oikeantyylisen hyppytyylin, siistit tiet ja avut, herkkyyttä hieman enemmän, sekä ponnua ja intoa.
Täällä on myös laukan lisäksi aivan hirveästi treenattavaa...
- Venla & Piteris
Tosi mukavan oloinen hevonen. Ei ole ainakaan liian helppo. :) Söpö ♥
VastaaPoistaMä tykkäsin noista kuvista Venla ;3
VastaaPoistaUiui, kiitos molemmille ! :3
PoistaKirjoittaja on poistanut tämän kommentin.
VastaaPoistaPiteris tuli meille ensimmäinen lokakuuta 2013 :) Eli viime vuonna <3 miksi kysyit?
PoistaKun Piteris on ollut meidän tallilla hoidossa:).
VastaaPoistaLiityn lukijaksi
PoistaMylittlekinghorses.blogspot.fi
Käyn kurkkaamassa blogisi, ja lityn lukijaksi vaikka kun pääsen koneelle. Oliko piteris hoidossa mäntsälässä, vai millä tallilla? Onko varmasti Sama hevonen? Milloin pite oli kyseisellä tallilla? Pystyisitkö kuvailemaan Piteriksen käytöstä tallissa/hoitaessa lyhyesti? Kiitos vastauksista :) !
PoistaKirjoittaja on poistanut tämän kommentin.
PoistaKirjoittaja on poistanut tämän kommentin.
PoistaKirjoittaja on poistanut tämän kommentin.
PoistaKirjoittaja on poistanut tämän kommentin.
PoistaTuo pitko nimi on mun mielestä ihan hirveä! Ei millään pahalla, mutta kuka pystyy sanomaan ihanasta hevosesta tuollaisella nimellä? Kaikki järkyttyi tuosta nimestä jonka kerroin olevan lempinimi edellisessä kodissa:/
VastaaPoistaHUOM. Voitko linkata mulle videon, kun en itse löytänyt? Olisi upeaa nähdä Se!
VastaaPoistaKirjoittaja on poistanut tämän kommentin.
VastaaPoistaKirjoittaja on poistanut tämän kommentin.
PoistaVoivoi, kun on ihana video! ;3
PoistaSöpöä, voitaisiinko vaihtaa sun ja sun kaverin kanssa sähköpostit, niin voisin aina infota pitestä välillä? :) voin myös linkata tähän eilisen tallipistauksen joka kyllä meni ihan perseelleen :DD
http://m.youtube.com/watch?v=epRGcAik2BY
käykää katsomassa! Siinä videossa minkä teitte,sillä on todella vähän lihaksia ja iso maha :'D mutta niinhän Se tekee vähän, kun ei saa paljoa liikuntaa : ( pite näyttää myös paljon nuoremmalta! Nyt Se on jo ihan vanhus :D
Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.
Poistaheppahopero24@gmail.com lähettäkää viestiä tuonne molemmat! :3
PoistaKirjoittaja on poistanut tämän kommentin.
PoistaKirjoitan mun siskon tililtä nyt, mutta kiitos näistä ! Pistän teille viestiä illemmalla vielä :)
PoistaAjattelin, että jos todella välititte Pitestä, ja hoiditte sitä silloin, kun sillä oli aika huono omistaja, niin jos tässä voitaisiin sähköposteilla tutustua, ja sitten myöhemmin, vaikka kesällä, voisitte tulla katsomaan Piteristä? :) Piten koulutus on vielä kesken, mutta kun se on valmis alamme varmaankin kisaamaan ihan aluksi ratsikoulun kisoissa HeC:tä & HeB:tä.
Oletteko facebookissa? :)
MUt löytää sieltä ihan nimellä Venla Kupiainen.
Tosi mukavaa että löysitte mut, ja suuri kiitos kun huolehditte piten liikunnasta aikaisemmin!
Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.
PoistaMinä vuonna ootte syntynyt? :) Pakko kysyy se vielä tässä.
PoistaKirjoittaja on poistanut tämän kommentin.
VastaaPoistaPite on nii söpö:0
VastaaPoistaKiitoos!<3
PoistaLiityin lukijaks ni voitko nyt liittyä mun lukijaks??:) :3
VastaaPoistaSattu tuleen blogi vastaan, kun etin "pitteristä" infoo et mitä sille kuuluu nykyään. Ollut aikaisemmin mulla vuokralla ja oon niin ilonen että se on löytäny rakastavan kodin :) kokenu kovia se heppa, pidä siitä hyvää huolta :)!
VastaaPoistaPidän huolta, kiitos ! <3
PoistaEn oo ikinä erottanu näin huonosti rotuja:D Luulin tätä kokoajan lv:ksi ku eka tulin tänne blogiin :D
VastaaPoistaEt oo syyllistyny huonojen rotujen tunnistajaks mitenkään, täs mun hepas on niinku sataa rotuu etet :DD
PoistaIhanaa hevonen :3
VastaaPoistaihana <3<3<3<3<3<3<3<3<3
VastaaPoistaOnks teillä meksikolaisen turparemmi vähän alhaalla, vai hämääkö kuva vain? Muuten näyttää ja kuulostaa ihanalta kaverilta:)
VastaaPoista